Meistä

Moi ja kiva kun löysit tänne asti!

Me ollaan HUG Creative eli Julia Jahkola ja Jutta Rinnetmäki - kaksi luovaa kaupallisen alan moniosaajaa.

Kipinä HUGin perustamiseen syttyi kun tajusimme, että meitä yhdistää yksi yhteinen haave: yrittäjyys. Lopulta kättä lyötiin päälle approkierroksella – vanhoja opiskelukavereita kun olemme. HUGin liekki roihahti joulukuussa 2022, toimintamme alkaessa virallisesti.

Me HUGilla haluamme inspiroida, ilahduttaa ja innostaa. Tekemistämme ohjaa palo luovaa työtä kohtaan, aina asiakas edellä tietenkin.

Siirtyminen yrittäjiksi oli ensiaskel kohti isompaa unelmaa. Tavoitteenamme on tulla osaksi Suomen luovien sometoimistojen joukkoa. Me uskomme yhteistyön voimaan, uteliaisuuteen uutta kohtaan ja haaveiden seuraamiseen.

Tervetuloa mukaan!

Julia

Julian intohimona ovat brändit ja niiden rakentaminen etenkin visuaalisin keinoin. Hän on työskennellyt somesisältöjen parissa vuoden verran, mutta kamera on pysynyt kädessä jo vuosia pidempään. HUGilla Julian voi löytää puuhastelemasta vähän kaikkea – yleensä jotain visuaalista.

julia@hugcreative.fi

Jutta

Jutta on työskennellyt vuosien varrella monenlaisissa tehtävissä ja löytänyt nyt paikkansa yrittäjyyden maailmasta. Sometekemisen lisäksi hänen erikoisalaansa HUGilla ovat verkkosivuprojektit. Toinen puolikas Jutan sydämestä kuuluu Rio-koiralle, joka hurmaa söpöydellään usein myös HUGin somessa.

jutta@hugcreative.fi